sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Lisää omenoita


Omenoita on todellakin tullut viime aikoina syötyä. Tänään, kun miehen isoäiti ja vanhemmat tulivat meille syömään, päätin kokeilla omenan ja possun klassista liittoa. Ja hyvinhän ne yhteen sopivat.

Ylikypsää possua omenaisella kastikkeella

2 kg possun niskaa
4 omenaa (pihaomenaa, ulkomaisia riittää kaksi-kolme)
3 sipulia
3 valkosipulinkynttä
kourallinen tuoretta timjamia (tai pakastettua
3 rkl punaviinietikkaa
pippuria
suolaa

kastikkeeseen:
2 dl kermaa
suolaa
pippuria
2 tl täysjyväsinappia

Huuhtele ja kuivaa liha. Hiero sen pintaan pippuria ja suolaa. Laita liha pataan. Paloittele pataan lisäksi omenat ja sipulit. Hienonna valkosipulinkynnet ja lisää pataan. Ripottele joukkoon silputtu timjami ja kaada päälle punaviinietikka. Anna vetäytyä viileässä vähintään muutama tunti. Paista 125-150 asteisessa uunissa neljä tuntia.

Nosta liha folion sisään odottamaan. Kaada liemi sattumineen kattilaan. Keitä kokoon 5-10 minuuttia. Kaada kastike sitten siivilän läpi ja paina lusikalla siivilän läpi sattumia joukkoon mahdollisimman paljon. Keitä kokoon vielä 10 minuuttia ja lisää sitten kerma ja sinappi. Kiehauta ja lisää pippuria ja suolaa maun mukaan.

Nyhdä possun niska suikaleiksi tarjoiluastiaan ja kaada kastike lihan päälle. 
Tarjoile uunijuuresten ja salaatin kera.

Omenoita


Meillä on pihassa kaksi omenapuuta ja niistä ei ole ikinä tullut niin paljon omenoita kuin nyt! Niinpä omenoita on syöty sellaisenaan, säilötty omenasoseeksi, syöty piirakassa, smoothiessa... Ja annettu haluaville eteenpäin. Tänä viikonloppuna omenoista on syntynyt sekä piirakka että sosetta. Pakastin alkaa natista liitoksistaan, joten paljon enempää sosetta ei voi enää tehdä.

Omenasose

5 litraa omenoita
3-4 dl vettä
3-4 rkl sokeria
(kanelitanko)

Lohko omenat isoon kattilaan kuorineen - jätä vain siemenkodat rannalle. Laita kattilaan myös vesi ja vähän sokeria. Halutessasi laita joukkoon myös kanelitanko. Anna porista miedolla lämmöllä välillä omenoita sekoitellen kunnes ne alkavat soseutua. Osa omenoista voi olla vielä ihan kiinteitäkin. Poista kanelitanko. Soseuta sauvasekoittimella. Purkita ja pakasta. Ja nauti pitkin kylmää talvea.



Paras omenapiirakka

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
150 g pehmeää voita
½ muna

Täyte:
6-7 omenaa
2 rkl sokeria
1 tl kardemummaa
2 tl kanelia

Päälle:
1,5 munaa
1 dl sokeria
½ dl vettä
25 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½-1 tl vaniljasokeria

Sekoita pohjan kuivat aineet. Sekoita voin kanssa murumaiseksi. Riko muna lasiin, sekoita rakenne rikki ja lisää munasta puolet muruseokseen. Painele taikina isoon, voideltuun piirakkavuokaan.

Lohko tai paloittele omenat. Sekoita mausteet keskenään ja sitten omenoihin. Levitä omenat pohjan päälle. Niitä saa riittää keoksi saakka. Paista 175 asteessa 15 minuuttia ja tee sillä välin kuorrute.

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sulata voi ja laita joukkoon vesi. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää voi-vesiseos munavaahtoon vatkaten. Lisää viimeisenä jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Kaada taikina omenoiden päälle tasaisesti. Paista vielä 20-25 minuuttia.

Tarjoile kylmänä. Piirakka ei kaipaa vaniljakastiketta, vaikka toki maistuu senkin kera.



Tosca-omenapiirakka

Pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua voita
1 dl maitoa

7-8 omenaa

kuorrutus:
100 g margariinia
½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
½ dl maitoa
100 g mantelirouhetta (tai rouhittuja pähkinöitä) 

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukkoon kuivat aineet ja nesteet vuorotellen. Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Lohko omenat ja levitä ne tasaisesti taikinan päälle. Paista 225 asteessa 10 minuuttia ja valmista sillä aikaa kuorrute. 

Sulata rasva kattilassa, lisää maito, sokeri ja jauhot. Anna kiehahtaa. Sekoita joukkoon manteli- tai pähkinärouhe. Levitä piirakan päälle ja paista uunin ylätasolla 10-12 minuuttia.






sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sushiperjantai

Tämän lapsiperheen elämä muuttui tällä viikolla, kun pojat aloittivat päiväkodin ja minä palasin töihin. Ruokarintamalla onkin tällä viikolla ollut hieman hakemista. Kun edellistä kertaa elettiin päiväkoti- ja työarjessa, laitoin muistaakseni ruokaa usein valmiiksi edellisenä iltana tai sitten tein jotain pikaista. Nyt olen lähinnä tehnyt sitä pikaista ja niistä aineksista, joita kotoa on sattunut löytymään. Yhtenä päivänä esimerkiksi kasasin ihan kelvollisen pastakastikkeen katkaravuista, maissista, tuorejuustosta ja mausteista. Arki siis hakee vähän uomiaan, lievästi sanottuna. Mutta kyllä se tästä taas alkaa rullaamaan, kunhan totutaan.
Perjantaina viitsittiin jopa käydä kaupassa, mikä paransi ruokatilannetta huomattavasti. Perjantain ruoanvalmistus oli miehen heiniä. Söimme sushia, eikä minulla riitä kärsivällisyys sellaiseen hienosäätöön. Onneksi on sellainen mies, joka tykkää näpertää tälläkin saralla. Omaksi osuudekseni jäi ainoastaan munakkaan eli tamagon tekeminen. Siksi en puutu tässäkään muuhun, mutta kerron omam tamagoreseptini. Vaikka ei sitä kovin monella tavalla voi tehdä.

Tamago, eli japanilainen munakas

4 munaa
1 rkl sokeria
1 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
öljyä paistamiseen

Sekoita munista rakenne rikki. Lisää sokeri, soijakastike ja riisiviinietikka ja vatkaa huolellisesti. Lämmitä pannu miedolla lämmöllä ja öljyä kevyesti. Kaada ohut kerros munakasmassaa ja anna hyytyä hieman, mutta ei kokonaan. Lähde sitten rullaamaan munakasta 2-3 cm kaistaleina rullaksi pannun toiseen laitaan. Lisää hieman öljyä ja jälleen ohut kerros munakasmassaa. Kun se on melkein hyytynyt, rullaa se jo rullalla odottavan munakkaan ympärille, eli lähde kasvattamaan rullaa pannun toiseen laitaan. Jatka kunnes kaikki massa on käytetty. Hyvää myös sellaisenaan!




tiistai 2. syyskuuta 2014

Rapujen aika

Meidän perheen loppukesään kuuluu olennaisesti ravut, joiden parissa askarrellessa kuluu yksi mökki-ilta. Ravut olivat tänäkin vuonna isoisäni pyydystämiä, mieheni karsimia ja minun keittämiäni. Sama työnjako joka vuosi. Minulle jostain syystä lankeaa se kurjin... 
Rapujen keittäminen on oikeasti helppoa ja yksinkertaista, kunhan pitää pään kylmänä. Eihän se mukavaa ole, eläviä rapuja veteen laittaa. Pyrin parantamaan omatuntoani pitämällä veden kunnolla kiehuvana ja keittämällä riittävän vähän rapuja kerrallaan, että vesi myös pysyy kiehuvana. Vettä tulee olla riittävän paljon, että lämpötilanvaihtelut eivät ole suuria.
Meillä pojat osoittivat suurta kiinnostusta rapuja kohtaan ja kuorinkin heille muutaman iltapalaksi (me aikuiset söimme vasta, kun he olivat nukkumassa). Yksivuotias tykkäsi hurjasti ja söi lopulta enemmän kuin paria vuotta vanhemmat veli ja serkku.

Rapujen keittäminen

Joki- tai täplärapuja 6-10 per syöjä (yhdelle leivälle tulee 2-3 ravun liha)
1 iso nippu kruunutilliä
2 rkl karkeaa merisuolaa
1 rkl sokeria

Suuri (10 l), mielellään kapea kattila, jossa vesi pysyy hyvin kiehuvana

Laita kattila melkein täyteen vettä ja lisää suola, sokeri ja muutama tillinkruunu. Laita vesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu kunnolla, lisää veteen rapuja. Itse keitän yleensä 5-10 rapua kerrallaan riippuen siitä, kuinka hyvin vesi kiehuu ja palaa kiehuvaksi rapujen lisäämisen jälkeen. Keitä rapuja n. 8 min. Rapu on kypsä kun pyrstöpanssari pullistuu ja sen reunasta näkyy lihaa. Nosta ravut kylmään veteen, joka on maustettu tillillä ja suolalla. Pidä vesi kylmänä. Hyvä keino on laittaa veden joukkoon muutama maitotölkkiin tehty jääkuutio. 
Oikeaoppisesti ravut pitäisi jäähdyttää keitinliemessään, mutta meillä mökkiolosuhteissa veden jäähdyttäminen olisi liian vaikeaa ja rapuja yleensä liikaa kattilassa jäähdytettäväksi. Siksi jäähdytämme eri vedessä. 
Keitä ravut jo aamupäivällä, jos tarjoilet ne illalla, että niiden maku ehtii tasaantua. Säilytä viileässä. Ravut voi pakastaa omassa keitinliemessään. 


Rapuleivät

Paahtoleipää
Majoneesia
Sitruunaa
Tilliä
2-3 ravun liha

Hmm. Monille ensikertalaiselle rapujen syöminen on varmaankin kauhistus, sillä sehän näyttää ihan valtavan vaikealta! Mutta kannattaa kokeilla! Rapuja näperrellessä ilta kuluu rattoisasti ja maku palkitsee. Rapujen avaamista kannattaa opetella jo taidon osaavan kanssa ja pian huomaa, että se sujuu leikiten. Kuvalliset ohjeet rapujen avaamiseen löytyvät vaikkapa täältä.


perjantai 15. elokuuta 2014

Suosi suomalaista!

Helsingin sanomissa julkaistiin muutama päivä sitten juttu kotimaisista elintarvikkeista ja muista päivittäistavaratuotteista. Teille, jotka eivät ole juttua lukeneet, linkki on tässä: Hesarin juttu suomalaisista tuotteista.

Todella mielenkiintoista luettavaa! Vaikka itse olen todella tarkka syynäämään pakkausmerkintöjä, tulee varsinkin tuttujen suomalaisten yritysten tuotteita ostettua vähäisellä harkinnalla. Itselleni oli esimerkiksi yllätys, että kaikki Kantolan keksit ovat ulkomaisia. Keksejä meille ostetaan tosin harvoin, sillä yleensä ne tulevat omasta uunista. Lapsiperhettä kiinnostava tuote on ksylitolpastillit, joista Herra Hakkaraisen pastillit ovat ulkomailla valmistettuja kun esim. Muumit ja Pikku Kakkosen pastillit kotimaisia.

Aiemmin olenkin kirjoittanut jos suomalaisen pekonin tilanteesta. Sellaista kun ei yksinkertaisesti ole. Onneksi vastaavana tuotteena voi käyttää pienten lihatalojen kylkisiivuja.

Melkoinen velho kyllä saa kuluttaja olla, jos haluaa ostoksillaan tukea suomalaista työtä ja tuotantoa, kuten meikäläinen. Tuotteiden nimet ja markkinointi voivat olla hyvin harhaanjohtavia ja pakkausmerkinnöissäkin paljon toivomisen varaa. Kotimainen yritys saattaa toimia ulkomailla ja ulkomainen yritys Suomessa.

Onneksi osa valmistajista on sertifioinut tuotteensa erilaisten kotimaisuusastetta kuvaavien merkkien alle. Siksi oma valintani osuu usein joutsenlipun saaneisiin tuotteisiin. Joutsenlippuja ja muita merkkejä pakkauksista bongaillessa on hyvä muistaa, että pienet paikalliset valmistajat eivät välttämättä ole ottaneet käyttöön näitä merkkejä, koska niiden käyttöönotto on maksullista. Kotimaisia tuotteita löytyy siis merkkien ulkopuoleltakin.




Hyvä taulukko eri merkeistä ja niiden merkityksistä lötyy tästä linkistä: Apua merkkiviidakkoon!  

Savulohisalaatti

Savulohi on ollut meidän tämän kesän suosituimpia ruokia. Eilen tein savulohen tähteistä, yli jääneistä perunoista ja jääkaapin kätköistä ruokaisan salaatin, josta tuli tosi hyvää!

Kuinka muuten pilkot avokadon? Olen keksinyt maailman helpomman tavan pilkkoa avocado esim. salaattiin. Varmasti joku muu on keksinyt saman keinon sata kertaa, mutta tämä on vain tosi kätevää:
Ensin halkaistaan avokado pitkittäin. Kivi poistetaan iskemällä veitsi kevyesti kiveen ja pyöräyttämällä se irti. Sitten vedetään veitsellä puolitettuun avokadoon ristikkokuvio, esim. kolme viiltoa pitkittäin ja kolme poikittain, kuorta myöden. Sitten puristetaan avokado kuoresta suoraa salaattiin - valmiita paloja.

Savulohisalaatti

n. 400 g savulohta
n. 10 keitettyä uutta perunaa
10 cm pätkä kurkkua
250 g (1 rasia) kirsikkatomaatteja
3 kananmunaa
2 avokadoa
1 pieni sipuli
pippuria

Keitä kananmunat kypsiksi. Pilko perunat, savulohi ja kurkku. Halkaise tomaatit ja siivuta sipuli ohuiksi renkaiksi. Pilko joukkoon avokado, kuutioidut kananmunat ja sekoita. Rouhi joukkoon vähän pippuria. Nam nam!


torstai 31. heinäkuuta 2014

"puffetit"

Grillailtiin tänään kavereiden kanssa ja sitä ajatellen leivottiin kolmevuotiaan kanssa päivällä keksit "puffeteihin", eli keksejä, joiden väliin voi laittaa jäätelöä. Kun keksin väliin laittaa jäätelöä, tai ylipäänsä mitään pehmeää, on syömisen kannalta paljon helpompaa, kun keksitkin ovat pehmeitä. Tällä ohjeella tulee ihanan pehmeitä ja pähkinäisiä keksejä.

"Puffetit"

4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria 
1 tl kanelia
1 tl leivinauhetta
1,5 dl sokeria
150 g voita
2 rkl kukkurallaan maapähkinävoita
1 muna
loraus maitoa

Sekoita kuivat aineet. Vaahdota pehmeä voi, sokeri ja maapähkinävoi. Sekoita muna huolellisesti sokeri-voivaahtoon. Yhdistä sitten kuiviin aineisiin.  Lorauta taikinaan lopuksi maitoa muutama ruokalusikallinen. 
Tee taikinasta golfpallon kokoisia palloja, ja litistä niitä vähän pellille laittaessa. Paista 180 asteessa 10-12 minuuttia. 
Anna jäähtyä hyvin. Valitse sopivan kokoiset keksiparit ja siivuta keksien väliin jäätelöä.


Kookosmysli

Tämä perheenäiti aikoo jättää kaupungin kuumuuden hetkeksi taakseen ja suunnistaa (kirjaimellisesti) muutaman päivän Lapin erämaassa. Reissu tuli ajankohtaiseksi hieman yllättäen, joten en ehdi toteuttaa kunnollisia ruokajärjestelyitä. Niihin kuuluisi mm. lihan kuivaaminen, mutta siihen tarvitsisin kuivuria lainaan äidiltäni useamman sadan kilometrin päästä. Niinpä ruokapuolella on tyydyttävä valmiisiin retkiruokiin, mutta jotain pitää itsekin tehdä. Siispä tein mysliä, tuota vaellusten kuningasaamupalaa.

Kookosmysli

7 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
2 dl auringonkukansiemeniä
3 dl saksanpähkinöitä
2 dl manteleita
1,5 dl kuivattua kookosta
2 dl rusinoita

1 dl ruokosokeria
1 dl hunajaa
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 rkl rypsiöljyä

Murskaa saksanpähkinöitä hieman pienemmäksi morttelissa. Mittaa kaura- ja kookoshiutaleet, auringonkukansiemenet, saksanpähkinät, mantelit, kookos ja rusinat ja sekoita hyvin. 
Sekoita toisessa kulhossa ruokosokeri, hunaja, kaneli ja vaniljasokeri. Seosta kannattaa lämmittää mikrossa hetki, jolloin se pehmenee ja on helpompi sekoittaa. Sekoita tahna sitten hyvin kuiviin aineisiin. Levitä tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 150 asteessa 30-40 minuuttia välillä sekoitellen. Anna jäähtyä. Säilytä ilmatiiviisti.




Lapsiperheen loma vol 2

Kesä ja loma, ihmisen parasta aikaa! Tai no, me olemme palanneet jo arkeen. Kun saavuimme kotiin taas yli viikon reissun jälkeen, oli lämmin sää tehnyt ihmeitä yrtti- ja kasvimaassa. Ensimmäiset oman maan porkkanat, pieniä kyllä vielä, syötiin sellaisenaan ja toiset laitettiin grilliin. Saatiin myös vihdoin alkaa nauttia yrteistä, jotka istutettiin siemenestä keväällä suoraa ulos. Ihanaa, kun saa napsaista mausteet ruokaan omalta terassilta!
Kesäkuu kun oli niin kylmä, niin nyt olemme ottaneet takaisin oikein urakalla. Päivät kuluvat aamusta iltaan pihalla. Kuumasta huolimatta ihmisen on pakko syödä jotain, joten grilli on kuumentunut lähes päivittäin. Tämän vuodenajan suosikkivihannekseni on kesäkurpitsa, josta tulee grillattuna ihan mainio lisäke. Sopii muuten hienosti yhteen halloumin kanssa.  Tässä muutama superhelppo grilliruoan lisäke. Itse söimme pihvien kanssa.

Grillatut porkkanat

10 pientä porkkanaa
1 iso tl hunajaa
1 tl suolaa
pippuria myllystä
1-2 tl tuoretta timjamia
loraus öljyä

pese porkkanat ja katkaise naatit. Sekoita kastikkeen aineet ja pyörittele porkkanoihin. Grillaa grillin ylemmällä tasolla välillä käännelleen n. 10 minuuttia. 


Tämä yrttivoikastike käy melkein mille tahansa grillattavalle. Sillä voi voidella kesäkurpitsansiivut tai maissit kääntämisen jälkeen ja kaataa loput tarjoiluastiassa niiden päälle grillauksen jälkeen. Tai käyttää loput vaikkapa muiden grillattavien voitelemiseen. Ihan mahdottoman hyvää on myös keittää uusia perunoita, halkaista ne ja kaataa yrttinen voisula niiden päälle maailman nopeimmaksi perunasalaatiksi. Söimme tuollaisia perunoita toissapäivänä savustetun lohen kanssa ja oli aivan taivaallista. 

Yrttivoikastike melkein kaikelle

100 g voita
kourallinen tuoretta timjamia
vähän tuoretta oreganoa
1-2 kynttä valkosipulia hienoksi silputtuna

Mittaa voi kattilaan ja laita keskilämmölle sulamaan. Silppua yrtit ja valkosipuli. Kippaa kattilaan voin kaveriksi. Sekoittele välillä kunnes voi on sula ja kiehahtaa. 


Aloin tehdä yhtenä päivänä blondieta, mutta meillä ei ollutkaan tarpeeksi maapähkinävoita. Tein vain pohjan ja söimme ne tällaisena kesäisenä jälkkärinä. Nam!

Superhyvä blondie-jälkkäri

100g voita
1 dl maapähkinätahnaa
2,5 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon maapähkinätahna. Ota pois liedeltä ja sekoita joukkoon fariinisokeri. Anna jäähtyä sen verran, että kananmunan uskaltaa sekoittaa joukkoon pelkäämättä sen kypsymistä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita kevyesti kosteiden sekaan. Levitä voideltuun 20*20 vuokaan. Paista 175 asteessa 20 min.

Anna jäähtyä. Leikkaa sopiviksi annospaloiksi. Laita päälle ohuehko siivu vaniljajäätelöä ja päälle mansikoita.








tiistai 15. heinäkuuta 2014

Savustettu naudan paistia, pico de gallo -salsaa, guacamolea ja kikhernehässäkkää

Erilaiset pitaleivän väliin kerättävät ruoat ovat olleen suosikkejani tänä vuonna, kuten joku on ehkä voinut päätelläkin. Se on niin helppoa, jokainen saa koota itse ruokansa ja makuja voi yhdistellä loputtomasti.
Tällä kertaa hain täytteisiin makuja Kaliforniasta - savustettua chilimaustettua paistia, raikkaankirpeää salsaa... Salsan kirpeyttä tasoittamaan guacamolea ja äkkiä kyhätty kikhernehässäkkä, sillä syöjien määrä lisääntyi viime hetkellä ja halusin saada täytteet riittämään.
Ateria syötiin terassilla sateen ropistessa valokatteeseen. Jälkiruoaksi syötiin suosikkiani, mansikoita kermavaahdolla. Kulho täyteen mansikoita, päälle reilu lusikallinen kermavaahtoa. Mansikoita riitti reilusti, sillä ostimme ison laatikollisen pakastamista varten.


Chilillä kuivamaustettu savustettu naudan sisäpaisti

1,3 kg naudan sisäpaisti
chilijaihetta
valkosipulijauhetta
suolaa
pippuria

omenasiideriä

Ota paisti huoneenlämpöön tunti ennen grillauksen aloittamista. Mausta liha joka puolelta chilijauheella, valkosipulijauheella, suolalla ja pippurilla. 
Mittaa astiaan 3 dl savustuslastuja ja kaada päälle omenasiideriä niin että lastut peittyvät. Anna imeytyä puolisen tuntia. Valmistele sitten savustuslaatikko valmiiksi. Paistista valuu nestettä savustettaessa, joten nesteenkeräyslevy kannattaa muistaa laittaa mukaan.
Grillaa paistiin kaunis väri, n. 4 min/puoli n. 200 asteisessa grillissä. Laita liha sitten savustuslaatikkoon ja laatikko grilliin. Laita laatikon alla olevat vastukset pois päältä ja säädä grillin lämpö muilla vastuksilla 170-180 asteeseen. Savusta lihaa n. 45 min. Jos haluat täyskypsää, 60 min. Savustuksen jälkeen kääri lihan folioon ja anna seistä 10-15 min. Leikkaa ohuiksi siivuiksi.


Pico de gallo -salsa

3 tomaattia
1 punasipuli
1,5 dl tuoretta korianteria
1/3 tl chilitahnaa
2 limen mehu

Pilko tomaatit ja silppua punasipuli pieneksi. Hienonna myös korianteri. Sekoita ainekset kulhossa sekaisin. Tarjoile huoneenlämpöisenä.


Guacamole

3 avocadoa
1 tomaatti
1 limen mehu
1 pikkuriikkinen punasipuli
2 valkosipulinkynttä
pikkuisen chilitahnaa
tuoretta korianteria

Sekoita sauvasekoittimella tai blenderissä tasaiseksi, ihanaksi kastikkeeksi.


Kikhernehässäkkä

1,5 - 2 dl kikherneitä
100 g halloumia
1 rkl öljyä
tuoretta oreganoa ja timjamia

Liota ja keitä kikherneet kypsiksi paketin ohjeen mukaan. Paloittele halloumi ja paista se pannulla kauniiksi. Laita kikherneet ja halloumi kulhoon ja mittaa päälle öljy. Silppua yrttejä hieman veitsellä ja lisää kulhoon. Tee sauvasekoittimella tahnaksi.










Rapuleipä

Rapuleipä kuuluu kesään yhtä tiiviisti kuin nenä päähän. Mies teki meille eilen iltapalaksi rapuleivät. Ai, ai, niin hyvää ja yksinkertaista!

Rapuleivät

paahtoleipää
majoneesia
kanamunaa
katkarapuja
tuoretta tilliä
sitruunaa

Keitä kananmunat koviksi. Voitele paahtoleivänsiivut, joko paahdetut tai sellaisenaan, majoneesilla. Kokoa leivälle katkarapuja ja kananmunaa. Päälle tilliä. Purista päälle sitruunamehua.


maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kukkakaalikeitto

Ennen lomalle lähtöä tein ihan superhyvää kukkakaalikeittoa, jonka reseptin yritän muistaa nyt, että saan vielä toistekin yhtä hyvää.

Kukkakaalikeitto

1 kukkakaali (pieni)
2 perunaa
½ purjo (valkoinen osa)
1 litra kasvislientä
1 iso rkl ruohosipulituorejuustoa
1 purkki kermaa
öljyä


Pilko kaikki kasvikset. Kuullota niitä pannulla öljyssä muutama minuutti pienissä erissä. Lisää ne sitten kiehuvaan kasvisliemeen. Keitä kypsiksi (n. 12 min). Ota osa liemestä talteen. Soseuta keitto ja lisää tuorejuusto ja kerma. Lisää lientä tarvittaessa että saat haluamasi rakenteen.

Tarjoile paahdettujen siemenien tai pähkinöiden kera, paahdettu pekoni tekee juhlavaksi.




Lapsiperheen loma vol 1

Lapsiperhe on lomaillut, kuten melkein koko muukin Suomi. Heinäkuun alku kului ulkomailla, joten ruokailutkin sujuivat pitkälti muiden tekeminä. Suomessa odottivatkin sitten kesähelteet ja mökkiranta. Mökki ja helle ovat sellainen yhdistelmä, että minun ei tee mieli viettää ruoanlaittopuuhissa kuin minimiaika. Se tarkoittaa nopeita salaatteja ja muuta helppoa syötävää.

Kesän grillattavien ruokien kylkeen yksi suosikeistani on uusista perunoista tehty perunasalaatti. Kun sen kastikkeen sekoittaa öljystä ja punaviinietikasta, on lopputulos kevyt ja raikas. Tykkään sekoittaa perunasalaattiin aina jotain suolaista, kuten suolakurkkua ja jotain raikasta, kuten omenaa. Tämä resepti onkin ehkä tyypillisin perunasalaatti, jota me syömme. Piknikevääksi perunasalaatin joukkoon voi sekoittaa halkaistuja lihapullia, jolloin lopputulos on hyvin ruokaisa.

Perunasalaatti

litra siikliä keitettynä (vaikka edellispäivältä jääneitä)
5 koktailkurkkua
1 omena
1 varhaissipuli (tai punasipuli)
10 kirsikkatomaattia

2 rkl öljyä (oliivi tai rypsi)
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
pippuria
(1 tl sinappia)

Pilko perunat joko puoliksi tai neljään osaan koosta riippuen. Siivuta koktailkurkut ja pilko omenat. Halkaise sipuli ja tee siitä ohuita siivuja. Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita kaikki ainekset. Sekoita kastikkeen ainekset ja sekoita se perunasalaatin joukkoon.



Helteisillä säillä ainakin minä kaipaan jotain suolaista ja samalla raikasta. Siksi grillattua halloumi onkin tosi usein salaatin höysteenä. Tällaista halloumisalaattia söimme yhtenä päivänä ihan sellaisenaan, patongin kera. Tänään tein vastaavan salaatin ja tein sen kanssa kalkkunakebakkoja. Kebakot toimivat näin lämpiminä, mutta loput tulevat huomenna mukaan piknikevääksi, kun treffataan kavereita puistossa.


Halloumisalaatti

Kerä tai kaksi jääsalaattia
12 kirsikkatomaattia
vaaksan pätkä kurkkua
1 varhaissipuli
15 viinirypälettä
1 pkt halloumia

öljyä
punaviinietikkaa
pippuria
suolaa

Revi salaatti pieneksi kulhoon. Halkaise kirsikkatomaatit ja viinirypäleet. Pilko kurkku. Tee sipulista ohuita puolirenkaita. Grillaa viipaloitu halloumi molemmin puolin kauniin väriseksi ja pilko sitten sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Sekoita öljystä, punaviinietikasta, pippurista ja suolasta pieni kastike ja sekoita salaatin joukkoon. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoile patongin kera. 


Kalkkunakebakot

400 g kalkkunanjauhelihaa
1 muna
1 limen mehu
1 dl kermaviiliä
1 dl korppujauhoja
½-1 tl suolaa
pippuria
tuoretta timjamia

2 rkl öljyä
1 tl grillimausteseosta

Sekoita munan rakenne rikki ja sekoita se limemehun ja kermaviilin kanssa tasaiseksi. Sekoita joukkoon korppujauhot, suola, pippuri ja pieni kourallinen tuoretta, silputtua timjamia. Anna turvota viisi minuuttia. Sekoita lihan kanssa tasaiseksi massaksi. Muotoile uunipellille mukavan kokoisia pötköjä (n. 12 kpl). Sekoita öljyyn grillimausteseos ja voitele kebakot ennen uuniin laittoa. Paista 225 asteessa n. 15 min. 



Katsokaapas, miten upean kantarellisaaliin saimme salaisesta sienipaikastamme! Puolet on vielä siistimättä ja sitten paistan niistä liiat nesteet pois ennen pakastamista. Paljon herkkuruokaa tiedossa talvelle!


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Muruleivos yllätysvieraille

Otsikon mukaisesti, loihdin tänään kahvin kanssa tarjottavaa vieraille, jotka tulivat melkein yllätyksenä. Tiesin kyllä, että he tulevat tällä viikolla jonain päivänä, mutta yllätyksenä eilen illalla 23 aikaan tuli, että he olisivat meillä viimeistään 12 tunnin kuluttua. Ja siinä oli yö nukuttavana välissä. Aamulla tein inventaarion kaappeihin ja tein tällaisia helppoja kesäleivoksia.

Muruleivos

pohja

120 g pehmeää voita
30 g perunajauhoja
30 g mannasuurimoita
120 g vehnäjauhoja
60 g sokeria
1 tl vaniljasokeria

päälle
1 dl kermaa
100 g rahkaa
1 dl vadelmia
muutama teelusikallinen sokeria

Siivilöi ja sekoita perunajauhot, mannasuurimot ja vehnäjauhot huolellisesti. Vatkaa voi vaahdoksi ja vatkaa sen joukkoon sokerit vähän kerrallaan. Lisää lopuksi jauhoseos. Painele voidellun irtopohjavuoan pohjalle. Paista 180 asteessa n. 25 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa kahdeksaan yhtä suureen sektoriin.

Vatkaa kerma. Sekoita rahka ja vadelmat kermaan. Lisää sokeria oman maun mukaan.

Laita täytettä iso lusikallinen jokaisen pohjanpalan päälle juuri ennen tarjoilua.


Perunarösti, röstiperuna

Grillasimme miehen alkaneen loman kunniaksi kunnon pihvit (harvoin muuten onnistuu kypsyydessä yhtä täydellisesti!) enkä millään jaksanut tehdä miehen toivomia lohkoperunoita. En ollut ikinä tehnyt röstiperunoita ja jostain se idea sitten tuli. Ensimmäisistä kokeilurösteistä ei tullut kauniita, mutta hyviä silti. Olin luullut, että röstin tekeminen olisi jotenkin hankalaa, sillä eihän niitä saa kääntymään millään, perunaraastetta. Mutta se olikin ihan tosi helppoa! Kypsyessään perunaraaste tarttui muihin perunaraasteisiin niin, että kakun pystyi kääntämään kuin lätyn. Seuraavalla kerralla tiedän sitten tehdä tämänkin.

Röstiperuna vuohenjuustolla

4 isohkoa perunaa
1 pieni sipuli
suolaa
pippuria
öljyä paistamiseen
100 g vuohenjuustoa pinnalle

Raasta perunat ja sipuli raastinraudan karkeimmalla terällä. Sekoita keskenään ja laita siivilään valumaan ja painele ylimääräisiä nesteitä pois. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna öljy pannussa ja muotoile perunaraasteesta sentin paksuisia lättyjä pannulle. Anna paistua 2-3 minuuttia kohtalaisella lämmöllä, kunnes rösti on saanut kauniin värin. Käännä ja anna paistua sama aika. Halutessasi laita röstin päälle murennettua vuohenjuustoa sulamaan kääntämisen yhteydessä.





Raparperimurupiirakka

Tässä se tulee, ihan paras "tavallinen" raparperipiirakka. Sellainen murupäällysteinen, mehevällä täytteellä. Tässä piirakassa voi käyttää täytteenä myös mitä tahansa marjoja tai omenaa ja täytteen valkoiseksi osaksi voi laittaa joko pelkkää rahkaa, pelkkää kermaviiliä tai sekoittaa niitä iloisesti yhteen. Eli, mainio murupiiras kaikkiin vuodenaikoihin!

Raparperimurupiirakka
(pellillinen)

pohja ja muru:

6 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
200 g voisulaa

pohjaan lisäksi:

1,5 dl piimää
1 muna

Täyte:

4-5 dl raparperia (tai marjoja tai omenaa)
2 purkkia rahkaa tai kermaviiliä tai molempia
2 munaa
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl sokeria

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja sekoita voisulan kanssa murumaiseksi. Erota murusta toiseen astiaan n. 1/3 täytteen päälle laitettavaksi muruksi. Sekoita loppuun (2/3) taikinaan piimä ja muna. Levitä jauhojen avulla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Laita pohja uuniin ja uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pohja saa esikypsyä uunissa kunnes uuni on valmis tai kunnes sen pinnalla on ensimmäiset vaaleanruskeat kohdat.

Kuori ja pilko raparperit sopiviksi paloiksi. Esikypsennä mikroaaltouunissa täydellä teholla pari minuuttia välillä sekoittaen. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Levitä pohjan päälle ja laita päälle muruseos. Paista 200 asteessa vielä 25-30 minuuttia.



Piirakkaa syötiin vastavalmistuneen puumajan käyttöönottajaisissa. Kolmevuotias kavereineen joutui harmillisesti syömään omansa puumajan sijaan leikkimökin suojissa sateen yllätettyä juuri pahimpaan aikaan. Taustalla näkyvät keksit ovat superkeksejä, joiden sattumina on suolapähkinöitä ja dajm-rakeita.



lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kesäinen savukalakeitto

Söimme juhannuksena siskoni anopin tekemää kalakeittoa, joka oli tehty loimutetusta lohesta. Keitto oli niin hyvää, että päätin kokeilla vastaavaa itse.

Savustamaani lohta oli sen verran reilusti, samoin uusia perunoita, että tein keittoa tähteistä heti seuraavana päivänä. Savustetusta kalasta tulee keittoon kiva vivahde. Veikkaan, että vielä parempaa tulisi vaikkapa savustetusta siiasta.

Kesäinen savulohikeitto

400-500 g savulohta
800 g uusia perunoita keitettynä (raakapaino 800g)
1 litra maitoa
3 kananmunaa
3 uuden sadon sipulia
öljyä
tuoretta tilliä
iso kourallinen rucolaa
suolaa 
pippuria
½ sitruunan mehu


Keitä kananmunat ja perunat, jos valmiita perunoita ei ole. 
Laita maito kuumenemaan. Pilko sipulit ja osa sipulin vartta ja kuullota ne kevyesti pannulla öljyssä. Pilko perunat ja lohi mukaviksi suupaloiksi. Pilko myös kypsät kananmunat ja tilli.
Kun maito on kuumaa, lisää sinne perunat, kananmunat, sipuli ja tilli. Mausta suolalla ja pippurilla, halutessasi myös valkopippurilla. Kun liemi on kiehahtanut, ota pois levyltä ja lisää lohi, sitruuna ja rucola. Jätä osa rucolasta annosten päälle. Lisää mausteita maun mukaan.


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Savustettu lohi

Savulohi, uudet perunat, vihersalaatti... Kesäruokaa parhaimmillaan! Ja se onnistuu helposti myös ihan perus kotigrillillä, kunhan on savustuslaatikko. Itse tutustuin savustuslaatikon saloihin viime kesänä ilman käyttöohjeita tai sen kummempia neuvoja. Nopeasti laatikon saloihin kuitenkin pääsi ja kalaa on savustettu jokusia kertoja laatikossa. Tämän kesän savustukset aloitimme tänään ja ajattelin kunnianhimoisesti koettaa lihan savustamista seuraavaksi. Mutta ei mennä nyt siihen, vaan pysytään helpossa aloittelijan savustamisessa ja savustetaan lohta.

Meillä on siis ihan joku perus savustuslaatikko, joka laitetaan grillin sisälle. Osat ovat laatikko, kaksi eri tasoille tulevaa ritilää ja metallinen taso. Itse olen todennut parhaaksi koota savustuslaatikon niin, että laitan savustuslastut pohjalle, siihen päälle matalamman ritilän, johon metallisen "rasvankeräystason" yleensä foliolla peitettynä (ei tarvi tiskata ;) ) ja savustettavan kalan sitten ylemmälle ritilätasolle. Jos savustettavaa olisi enemmän, laittaisin rasvankeräystason suoraa lastujen päälle ja savustettavat sitten ritilöille kahteen tasoon.

Meidän grillillämme on ongelma pitää lämpötila riittävän alhaisena. Suositeltava savustuslämpötila olisi alle sata astetta, mutta meidän kolmevastuksinen grilli pyrkii väkisin, minimitehoillakin, nostamaan lämmöt lähes 150 asteeseen, vaikka suljin taimman vastuksen kokonaan. Lämpötilaa kannattaakin tarkkailla, ettei se pääse huomaamatta nousemaan liian korkeaksi.

Savulohen kanssa söimme tänään kesän ensimmäiset siiklit. Uudet perunat keitän aina lisäämällä ne kiehuvaan, suolattuun veteen yhdessä parin tillinoksan kanssa. Kun perunat ovat kypsyneet, kaadan veden pois ja annan perunoiden vetäytyä pari minuuttia ennen tarjoilua.

Savustettu lohi

n. 1 kg lohifilettä 
(huomioi savustuslaatikon koko kalaa valitessasi!)
1 rkl karkeaa merisuolaa

tilliä
sitruunaa
mustapippuria

Ripottele merisuola kalan pintaan n. 1,5 h ennen savustuksen aloitusta. Anna suolaantua kylmässä. Nosta kala huoneenlämpöön puoli tuntia ennen savustusta. Valmistele savustuslaatikko valmiiksi. Sopiva määrä lastuja on n. kourallinen / 500 g eli kilon kalalle 2 isoa kourallista.
Pyyhi suolat kalan pinnasta pois. Laita kala savustuslaatikkoon, laita kansi kiinni ja laatikko grilliin. Anna savustua alle sadassa asteessa n. 1 h. Jos grilli nostaa lämpöjä liikaa, kuten meillä, riittää 150 asteessa n. 30 min. Tarkista kypsyys vaikkapa leikkaamalla viilto kalan paksuimpaan kohtaan. 
Tarjoile kalan kanssa tilliä, sitruunaa ja mustapippuria, sekä tietenkin uusia perunoita voilla ja vihersalaattia.



maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannus - saaristolaisleipä

Juhannus oli tunnelmaltaan lämmin, vaikka muuten olikin kylmä. Vietimme sen eteläisessä Suomessa siskoni laajennetun perheen kanssa, kuten monena aikaisempana vuonna. Myös juhannuksen ruoat ovat alkaneet muodostua perinteeksi. Aattoiltana grillataan naudan sisäfilettä ja pekoniin käärittyjä herkkusieniä tuorejuustotäytteellä, lisäksi uusia perunoita, silliä ja salaattia. Juhannuspäivänä taas kerätään grilliin kaikenlaista hyvää, vähän monenlaista maisteltavaa. Lisäksi söimme mm. siskoni anopin tekemää upeaa lohikeittoa, jota tulen testailemaan kotona lähiaikoina. Ja tietenkin raparperi- ja mustikkapiirakoita, jäätelöhässäkkää...

Vein mukanani jotain ruokajuttuja, joista tässä saaristolaislimpun ohje. Tällä ohjeella voi tavallisen kokoisiin leipävuokiin tehtynä tehdä kolme leipää. Itse jaoin taikinan kahteen vuokaan - virhe. Taikina paisui yli ja valui uunissa. Onneksi kaukaa viisaana alla oli leivinpaperilla vuorattu pelti, joten uunin pesulta säästyttiin (mies säästyi ;) ) Tämä leipä on todella helppo ja idioottivarma valmistaa, sillä ainekset vain sekoitetaan yhteen ja annetaan ajan ja uunin hoitaa loput.

Saaristolaisleipä

1 litra piimää
2,5 dl siirappia
2,5 pussia kuivahiivaa
3 dl olutmaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
2 tl suolaa
10 dl vehnäjauhoja

vuokiin:
voita

voiteluun:
1 dl vettä
½ dl siirappia

Lämmitä piimä reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita siihen siirappi. Sekoita kuivahiiva ruisjauhoihin ja lisää nesteeseen. Sekoita joukkoon seuraavaksi olutmaltaat, vehnäleseet ja suola. Lisää viimeisenä vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Voitele kolme leipävuokaa ja jaa taikina vuokiin. Anna kohota liinan alla tunnin verran. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita voitelua varten vesi ja siirappi. Paista leipiä 1,5 h. Voitele ne sitten siirappivedellä ja paista vielä 30 min. Kokonaispaistoaika siis 2 h. 
Leivät säilyvät erittäin hyvin ja ovat parhaimmillaan pari päivää leipomisesta, joten voit tehdä leivät hyvissä ajoin ja antaa tekeytyä jääkaapissa. 



Fenkoli-vuohenjuustonyytit ja jäätelösotku

Onko kukaan muu huomannut, että viime aikoina olisi ollut aika viileät säät? Ei varsin kesäistä. Juuri ihmeteltiin, että ei olla taidettu syödä terassilla montaa kertaa tänä kesänä. Viileät säät vaativat lämmintä ruokaa. Siksi grilliin pitää laittaa sellaista, joka maistuu kesältä, mutta lämmittää. Tämä fenkoli-vuohenjuustolisäke sopii tosi monen ruoan kaveriksi ja se on helppo grillata pienessä tilassa grillin nurkassa.

Tein tänään pitkästä aikaa muutaman vuoden takaista kesäsuosikkia, jätskiä minttudominoiden ja mansikoiden kera. Ihanan rapeaa, ihan jäätelöistä ja ihanan raikasta. Tämä valmistuu helposti isollekin porukalle (meillä tänään yhdeksän jakamassa kahta kulhollista) ja toimii mökillä, kun ei tule paljoa tiskiä ja ainekset on helpot.


Fenkoli-vuohenjuustonyytit

2 fenkolia
100 g vuohenjuustoa
1 tl oliiviöljyä
pippuria
suolaa

foliota nyytin verran

Siivuta fenkolit ohuiksi siivuiksi. Esikypsennä mikroaaltouunissa kulhossa täydellä teholla 2 min.  Laita fenkolit sitten kaksinkertaisen folion keskelle. Ripottele sekaan öljy ja rouhi myllyistä pippuria ja suolaa. Murenna päälle 100 g vuohenjuustoa. Grillaa suoralla lämmöllä n. 200 asteessa15-20 min.


Jätskisotku

1 litra vaniljajäätelöä
1 pötkö (eli puoli pakettia) minttudominoita
½-1 l mansikoita

Poista mansikoiden kannat ja halkaise ne. Murenna dominot sekalaisen kokoisiksi paloiksi ja muruiksi. Paloittele jäätelölitra  pienehköiksi kuutioiksi ja laita kulhoon. Sekoita joukkoon minttudominomurut ja mansikat. Tarjoile heti.


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Raparperi-valkosuklaajuustokakku

Leivoin eilen illalla kakun, koska tänään kaverin piti tulla meille kyläilemään lapsensa kanssa. Toisin kävi, kun kolmevuotias heräsi aamulla silmät ummessa ja turvonneina. Silmätulehdustahan tähän juuri kaivattiin! Kakkua ei siis tarjoiltukaan vieraille vaan korkkasin sen juuri kolmevuotiaan kanssa "lohturuokana".

Reseptin kehittelin eilen sillä ajatuksella, että haluan vaihtelua tavalliselle raparperipiirakalle. Tykkään itse juustokakkujen tekemisestä, koska ne syntyvät nopeasti ja ilman uunia. Eivätkä ne pahalta maistu, ei sillä. Tässä kakussa raparperi säilyy riittävän kirpeänä ja valkosuklainen juustokakku pehmittää maun upeasti. Vähän kuin vaniljakastike tekee perinteisen raparperipiirakan kanssa.

Tämä onkin minun vinkkini kaikille lukijoilleni juhannuksen kahvihetkiin!


Raparperi-valkosuklaakakku

Pohja:

80 g voita
10 digestivekeksiä

raparperitäyte:

4-5 dl raparperia (minulla kolme isohkoa vartta)
3 rkl sokeria
½ dl vettä
2 liivatelehteä

valkosuklaatäyte:

2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
 100 g valkosuklaata
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä

Sulata pohjan voi. Laita keksit muovipussiin ja murskaa ne pussia puristelemalla. Kannattaa tehdä kulhon päällä jos pussi hajoaa. Sekoita voisula keksimuruun huolellisesti. Painele leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan pohjalle. 

Laita kaikki viisi liivatelehteä likoamaan. Pilko raparperit pieniksi paloiksi ja laita ne kattilaan sokerin ja veden kanssa. Keitä miedolla lämmöllä kymmenen minuuttia välillä sekoitellen, kunnes raparperit ovat menneet rikki. Sekoita kaksi liivatelehteä raparperitäytteeseen sen ollessa kiehuvan kuumaa. Anna jäähtyä hetki ja levitä kakkupohjan päälle. 

Vaahdota 1,5 dl kermaa. Laita loppu odottamaan liivatteiden sekoittamista. Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto ja sulatettu valkosuklaa sekä sokeri. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen mikroaaltouunissa ja sekoita liivatteet siihen huolellisesti. Kaada ohuena nauhana vaahdon sekaan koko ajan hyvin sekoittaen. Kaada täyte raparperitäytteen päälle. 

Anna jähmettyä jääkaapissa jokunen tunti tai seuraavaan päivään.


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kana-nuudelikeitto

Tänään me syötiin parasta lounasta pitkään aikaan. Kävimme aamun puistoreissun yhteydessä lähikaupassa, mutta ostaessani tarpeet päivällistä varten unohdin lounaan. Puistossa tätä ihmetellessäni kaveri kutsui meidät heille syömään edellisen päivän jauhelihakastiketta. Spagettia kun on helppo keittää isommallekin joukolle. Ja ai että kun se oli hyvää! Tavallista kotiruokaa, kun koko viikonlopun on syönyt (erittäin hyviä) "ravintolaruokia" kaksissa häissä.

Päivällistarpeet siis tuli ostettua suunnitelmien mukaan ja tuloksena oli kana-nuudelikeittoa. Itse sain maistaa sitä vain pikkuisen, sillä menin kavereiden kanssa ravintolaan illalla (lisää ravintolaruokaa). Onneksi keittoa on jäljellä vielä huomiselle, ainakin lounaaksi.

Kana-nuudelikeitto

3-4 valkosipulinkynttä
1 sipuli

3 porkkanaa
½ parsakaalin nuput
2 suippopaprikaa
öljyä
450 g broilerin filettä
chilitahnaa
1 rkl inkivääriä raastettuna
2 rkl korianteria silputtuna
1 l kanalientä
2 dl purkki kookoskermaa
1 purkki smetanaa
3 kiekkoa (á 50 g) nuudelia

Voit korvata smetanan toisella purkillisella kookoskermaa. Meillä sitä sattui olemaan vain purkillinen, joten jatkoin smetanalla, jota sattui kaapista löytymään.

Valmistele vihannekset. Valkosipulit murskataan ja sipuli leikataan kuuteen osaan. Porkkanat suikaloidaan ja parsakaalin nuput silputaan. Raasta inkivääri ja silppua korianteri valmiiksi. Paprikan voi leikata joko renkaiksi tai suikaleiksi. Pilko kanat pienehköiksi paloiksi. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota valkosipulia ja sipulia hetki. Lisää kanapalat ja paista lähes kypsiksi. Lisää porkkanat ja pyörittele hetki. Lisää sitten parsakaali ja paprikat. Paista muutama minuutti ja lisää sitten mausteet. Sekoita mausteet huolellisesti. Kaada sitten kattilaan kookoskerma ja kanaliemi. Liemen kiehumista odotellessa murskaa nuudelit pienemmiksi, helpommin syötäviksi paloiksi. Kun liemi kiehuu, lisää nuudelit. Anna kiehua ohjeen mukainen aika. Sekoita lopuksi joukkoon smetana. 




maanantai 9. kesäkuuta 2014

Sporttileipä

Tein tänään ihan huippua leipää! Tarkoitus oli tehdä ihan vain tavallista,  mutta siitä tuli tosi hyvää. Annoin sille nimeksi sporttileipä, koska niin muodikkaasti tässä taitaa olla aika paljon proteiinia, hyvää rasvaa, hyviä hiilareita... Ottakaa ja kokeilkaa itse.


Sporttileipä

2 dl kaurapuuroa (aamun jämät, maitoon keitetty)
4 dl vettä
1 dl raejuustoa
2 tl hunajaa
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
ripaus suolaa
2 dl grahamjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
5-6 dl sämpyläjauhoja
2 rkl öljyä

Sekoita puuro ja vesi. Kuumenna reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon raejuusto ja hunaja. Sekoita kuivahiiva grahamjauhoihin ja kippaa nesteen joukkoon. Lisää seuraavaksi suola ja rouhitut pähkinät. Sitten ruisjauhot ja sämpyläjauhot. Lisää loppuvaiheessa öljy. Sekoita hyväksi taikinaksi. Kippaa taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kahdeksi leiväksi (taikina on löysää, siksi kippaa). Ripottele pintaan sen verran jauhoja, ettei levinliina tartu pahasti kiinni. Anna kohota liinan alla parikymmentä minuuttia ja sitten vielä sen aikaa kuin uuni kuumenee. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Loimulohi

Tämän viikonlopun ruoanlaittoa leimasi avotuli. Tutut ainekset, eri valmistustapa, takuulla hyvää. Kalan loimuttaminen on meillä miehen heiniä ja samalla ruoka, jonka valmistus on varma kesän merkki. Toinen varma kesän merkki valmistui saman päivän iltana, kun paistoimme muurikkalättyjä. Siihen reseptiin palataan kesemmällä, mutta kokeilkaapa raastaa litran lettutaikinaan teelusikallinen sitruunankuorta. Näin me teimme tänä viikonloppuna ja hyvää tuli!
Tässä resepti loimuloheen yksinkertaisimmillaan. Kesällä palaamme varmasti johonkin variaatioon, jossa kalaa valellaan paiston aikana. Tämän helpommaksi ei loimulohi mene!

Loimulohi

700 g - 1 kg kirjolohifilettä (sopivasti syöjien määrän mukaan)
Pippuria myllystä
Suolaa myllystä

Tuoretta tilliä
Sitruunaa


Laita loimutuslaudat likoamaan kylmään veteen (vaikkapa rantakivien väliin) vähintään tunti ennen loimutuksen alkua. Rouhi kalan pintaan suolaa melko reilusti ja pippuria maun mukaan. Kiinnitä kala  loimutuslautaan. Sytytä tuli ja aseta kala tasaiselle etäisyydelle tulesta, n. 30 cm liekeistä. Sopiva etäisyys löytyy kädellä kokeilemalla: Jos kättä alkaa polttaa etäisyydellä heti, on liian kuumaa, jos voit pitää n. 10 sekuntia, on sopivaa ja jos yli 20 sekuntia, on liian kylmää. Tarkkaa kypsymisaikaa on mahdoton sanoa, sillä se riippuu lämpötilasta, tuulesta ja kalan paksuudesta. Tyynessä säässä tai tuulensuojassa kala valmistunee noin tunnissa. Kypsyyden voi kokeilla haarukalla.
Tarjoile kalan kanssa uusia perunoita, tilliä, sitruunaa ja raikasta salaattia.