maanantai 3. helmikuuta 2014

Suklainen kääretorttu tuorejuustotäytteellä

Isäni tuli tänään muutaman päivän vierailulle. Hänelle piti saada jotain kahvin kanssa ja tiedustelin mieleistä leivonnaista. Unelmatorttu. Ja ei kun leipomaan. Munavaahto oli jo yleiskoneessa vaahtoutumassa, kun huomasin, että tumma kaakaojauhe oli loppu. Piti ottaa käyttöön suunnitelma B ja soveltaa vähän. Tässä on lopputulos. Voin sanoa, että kyllä tuli hyvää!


Suklainen kääretorttu tuorejuustotäytteellä
isolle pellille

pohja

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
½ dl kaakaojauhetta (me jouduttiin käyttämään Oboyta, suosittelen tummaa)
50 g tummaa suklaata  hienoksi rouhittuna

täyte

100 g voita
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g maustamatonta tuorejuustoa


Vaahdota munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet toiseen kulhoon ja rouhi suklaa hienoksi. Kääntele kuivat aineet ja suklaa taikinaan. Levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200 asteessa n. 8 minuuttia. Kumoa heti uunista kuumana leivinpaperille, jolle on ripoteltu sokeria ja poista toinen leivinpaperi.  Anna jäähtyä ja tee sillä aikaa täyte.

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto keskenään hyvin. Lisää tomusokeri ja vaniljasokeri. Levitä jäähtyneelle pohjalle ja rullaa. Kääri leivinpaperiin ja laita jääkaappiin ainakin tunniksi ennen tarjoilua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti