keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Lihamurekkeen tähteistä

Lihamurekkeesta tuli iso. Niinhän toki oli tarkoituskin, mutta kun olimme syöneet sitä lasten kanssa seuraavan päivän lounaaksi ja sitä edelleen jäi, halusin tehdä siitä jotain muuta.
Vaikka olen paljon ruokaa ehtinyt tehdä, olin melkein kokonaan unohtanut yhden perusjutun, jota vain ei ollut ikinä tullut tehtyä (eikä harjoiteltua). Nimittäin ruskean kastikkeen. Kun joskus ennen kokeilin tehdä sitä, kokeilut jäivät lyhyeen, sillä onnistuin vain tekemään liian vaaleaa paakkukastiketta. Jos kastike pitää suurustaa, on mielestäni ollut aina paljon helpompi laittaa jauhot nesteeseen liotettuna kastikkeeseen kuin lisätä nestettä kuumaan pannuun. Sekin taito on nyt tullut opittua. Paakkuuntumisen estämisessä minulla toimii parhaiten se, että paistan jauhot voissa hyvin ruskeiksi samalla paakut jo valmiiksi mahdollisimman pieneksi pilkkoen ja lisään veden todella vähitellen ja väleissä kunnolla sekoittaen.

Eilen päivällisellä söimme perunamuusia ja lihamurekkeen lopusta tehtyä kastiketta. Ensin kastike ja sitten lihamureke sopiviksi sattumiksi pilkottuna kastikkeen joukkoon. Kuin jauhelihakastiketta, mutta mehukkaampaa.

Ruskea (mureke)kastike

30 g voita
3 rkl jauhoja (kukkurallisia)
5 dl vettä
½-1 lihaliemikuutio

Murekkeen tähteet

Kuumenna voi pannulla kuumaksi. Ruskista jauhot voissa koko ajan sekoitellen ja paakkuja pienentäen. Kun jauhot ovat haluamasi ruskeat, kaada vesi joukkoon erissä hyvin sekoittaen. Lisää joukkoon lihaliemikuutio ja sekoita. Murenna mureke ja sekoita kastikkeen joukkoon. 


1 kommentti:

  1. Kiitos tästä!! Sain murekkeen muussattua jotenkin pannulle niin pieneksi (otin siis pakkasesta, tarkoitus oli lämmittää se vaan) etten enää kehdannut sitä tarjota sellaisenaan. Nyt tein kastikkeen siitä ja tilanne pelastettu. :D

    VastaaPoista