tiistai 7. tammikuuta 2014

Kyllästynyt perunamuusiin?

Perunamuusi. Se on ainakin meillä se yleisin tapa syödä perunaa. Sekä lapset että aikuiset tykkäävät ja se sopii lisukkeeksi todella monen ruoan kanssa. Enpä olisi uskonut, että perunamuusikin saattaa kyllästyttää, mutta niin se vain tekee. Tehdäkseni todellisesta arkiruoasta vähän mielenkiintoisempaa ja myös terveellisempää, tapaan joskus sekoittaa siihen muitakin kaapista löytyviä juureksia. Parhaiten muusin joukkoon sopivat mielestäni porkkana ja palsternakka, joista jälkimmäinen tuo siihen jopa hieman hienostunutta makua. Muusissa lapset saa helposti tutustutettua makuihin, joita muuten karttavat. Ainakaan meidän nirso kolmevuotiaamme ei edes kysele muusin (tai kasvissosekeiton) sisällöstä vaan antaa mennä. Tänään söimme lounaaksi sunnuntaista miehen tekemää siskonmakkarakeittoa ja päivälliseksi eilistä pataa tällä kertaa juuresmuusin kera. Tällä ohjeella muusia riitti meidän nelihenkiselle perheellemme sopivasti.

Juuresmuusi

½ palsternakka (n. 100g)
2 porkkanaa
5 isohkoa perunaa
suolaa
voita

Kuori ja pilko juurekset. Laita kattilaan ja lisää päälle sen verran vettä, että juurekset juuri peittyvät. Lisää pikkuisen suolaa. Anna kiehua kypsäksi. Ota kattilasta keitinlientä mukiin. Survo juurekset, sekoita joukkoon voinokare ja tarvittava määrä keitinlientä, että rakenteesta tulee sopiva.


Minulla ja miehelläni on koulukuntaeroja perunamuusin teossa. Hän lisää nesteeksi yleensä maitoa, mutta minä tapaan ottaa keitinlientä sivuun ja käyttää sitä. Keitinliemeen irtoaa paljon hyvää makua keittäessä, joten miksi ei käyttäisi sitä lisäämään makua muusiin. Maitoa käyttäessä muusista tulee pehmeämmän makuista. Poteitous, potaatous.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti