keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uudenvuoden brunssi

Vuosi vaihtui leppoisissa merkeissä. Vieraiden kanssa tehtiin hampurilaisia ja seistiin vesisateessa terassilla tähtisädetikut kourassa katsomassa raketteja. Aikaisin nukkumaan, aikaisin ylös.
Uusi vuosi aloitettiin parhaalla mahdollisella tavalla. Klo 10 ovesta marssi sisään hyviä ystäviä pekonipaketit ja hedelmiä kassissaan. Brunssin aika. Tarjolla oli

Pekonia ja munakokkelia
Maustamatonta jogurttia, mysliä ja pähkinöitä
Ananasta, banaania ja viinirypäleitä
Amerikkalaisia pannukakkuja mustikoiden ja vaahterasiirapin kera
Maalaiscroissanteja, tuorejuustoa ja lemoncurdia
Smoothieta (mustikka-vadelma-banaani-appelsiini)
Banaanisuklaamuffinsseja
Omenamehua
Appelsiinimehua
Kahvia
Teetä
Maitoa



Perus brunssiruokia siis oli tarjolla. Meillä on tapana paistaa pekonit uunissa. Varsinkin iso pekonimäärä on parempi paistaa uunissa kuin pannulla, sillä kaikki pekoni valmistuu yhtä aikaa syötäväksi ja on tasalaatuista. Pekonien paistuessa kädet ovat vapaana muuhun valmisteluun, yleensä munakokkelin keittämiseen. Sopiva paistoaika pekoneille 225 asteessa tuntuu olevan munakokkelin valmistumisaika kattilassa. Minulla on harvoin tapana käyttää kokkaamisessa tarkkoja mittoja, vaan etenen tuntumalla. Tänään tehtiin tällaista kokkelia

Munakokkeli

6 kananmunaa
n. 2dl maitoa
suolaa myllystä
pippuria myllystä
öljyä

Sekoita kananmunista rakenne rikki. Vatkaa kevyesti joukkoon maito ja mausteet. Laita öljyä pikkuisen kattilan pohjalle, levy miedolle lämmölle (5/9 meidän hellalla) ja munaseos kattilaan. Hämmentele silloin tällöin pohjaa myöten. Kun seos alkaa jähmettyä, hämmennä kokkeliksi. Kun on valmista, lopeta lämmitys ja hämmennys, ettei nesteet irtoa. Ja muista ottaa pekonit uunista ennen kuin ne palavat.


Toinen meidän pitkien aamiaisten tai brunssien vakiotarjottavista on amerikkalaiset pannukakut. Niitä teen tällaisella ohjeella


Amerikkalaiset pannukakut (neljälle)

3 munaa
1 rkl sokeria
1,5 dl jogurttia
1,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl ruokaöljyä
1 tl leivinjauhetta
suolaa

Sekoita munat, jogurtti ja öljy toisessa kulhossa ja kuivat aineet toisessa. Sekoita yhteen. Paista voissa lettupannussa tai nostele lusikalla isolle pannulle pieniä lättyjä. Tarjoile mustikoiden ja vaahterasiirapin kera.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti