torstai 1. toukokuuta 2014

Vappubrunssi

Tänään oli pitkään odotettu ja toiveet täyttänyt aamiaispäivä, sillä kokoonnuimme brunssille samalla porukalla kuin uudenvuodenpäivänä. Silloin oltiin meillä, tänään heillä. Eli me keräsimme ruokakassin ja kävelimme tuohon sadan metrin päähän. Mahtava tapa juhlistaa vappua. Ei ahdasta ravintolaa, ei kärsimättömiä lapsia, juuri sitä ruokaa kun haluaa syödä. Tällä kertaa aamiaisella tarjoiltiin seuraavia asioita:



Vappubrunssi

Pekoni ja munakokkeli
skagenröra
paahtoleipä ja ruisleipä
croissantit
tuorejuustoa
lemoncurdia
brietä
sinihomejuustoa
viikunahilloa
leikkeleitä
kinkkupiirakkaa
jogurttia
mysliä ym.
hedelmiä
vihanneksia
porkkanamuffinsseja

kahvi
omenatuoremehu
kuohuviini



Tein tällä kertaa croissantit itse. Homma kävi helposti, sillä tein ne paistoa vaille valmiiksi edellisenä iltana. Valmiiksi rullatut voisarvet kohosivat yön suojattuna terassilla (eivät mahtuneet jääkaappiin), jatkoivat kohoamista aamulla tunnin verran huoneenlämmössä, jonka jälkeen paistoin ne viime hetkellä, joten ne olivat kuumia vielä tarjolle laittaessa. 

Samoin skagenröran tein valmiiksi edellisenä iltana. Rakenne tai maku eivät kärsi yön yli lepäämisestä. Brunssin pitää olla rauhallinen ja stressitön, joten kaikki valmiiksi tehty on plussaa. 

Voisarvia, croissanteja, tehdessä hankalin osuus on saada taikina kaulittua riittävän ohueksi. Varsinkin, jos kaulimisen haluaa tehdä moneen kertaan. Idea siis on, että taikina kaulitaan ohueksi ja taitellaan voi taikinan sisään. Harjaantumattomat taittelu- ja kaulimiskäteni sallivat  kaksi taittelukertaa. Jo tällä taittelumäärällä oli hankalaa estää taikinaa repeämästä ja toisaalta saada myös reunat kaulittua riittävän ohuiksi. Silti, homma on yllättävän helppoa ja koska nämä kestävät erittäin hyvin yön yli paiston odottamisen, kannattaa kokeilla vaikkapa äitienpäivänä (wink, wink!)


Croissantit

3 dl maitoa
50 g hiivaa
1 muna
1 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja

jauhoja kaulimiseen
150 g voita

1 muna


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva maitoon. Sekoita seuraavaksi joukkoon muna ja suola. Alusta jauhot joukkoon. Taikina jää löysähköksi. 
Leikkaa jääkaappikylmä voi juustohöylällä ohuiksi siivuiksi.
Levitä leivontapöydälle jauhoja ja kauli taikina jauhojen avulla suorakaiteen muotoiseksi (suhteessa 1:2). Leivitä voisiivuja puoleen taikinasta. Taita sitten toinen puoli voin päälle. Paketti näyttää neliötä. Taita sitten vielä 1/3 taikinasta kohti keskustaa ja toisesta reunasta yhtä paljon siihen päälle. Kauli jälleen taikina ohueksi suorakaiteeksi ja toista edellinen käsittely. 
Kauli sitten taikina pitkäksi, n. 15 cm leveäksi suorakaiteeksi. Leikkaa veitsellä taikina kolmioiksi ja rullaa kolmiot tiiviisti niin, että kärki jää päällimmäiseksi. Taivuta kauniiseen muotoon ja aseta leivinpaperille pellille. 
Kohota huoneenlämmössä tunnin verran tai siirrä odottamaan aamua jääkaappiin. Aamulla anna olla vähintään uunin lämpiämisen ajan huoneenlämmössä. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia, kunnes leivonnaiset ovat kauniin värisiä.


Tällä kertaa kokeilin laittaa skagenröraan vähän piparjuurituorejuustoa ja toimii! 

Skagenröra

1 pieni punasipuli
150 g ranskankermaa
60 g piparjuurituorejuustoa
2 rkl majoneesia
1-2 rkl sitruunamehua
180-200 g katkarapuja
2 tl tilliä
pippuria
suolaa

Sulata ja pilko katkaravut. Silppua punasipuli hienoksi. Sekoita ranskankerma, tuorejuusto ja majoneesi kulhossa. Mausta sitruunamehulla ja tillillä. Sekoita joukkoon sipulisilppu ja katkaravut. Lisää pippuria ja suolaa maun mukaan. Tarjoile esim. paahtoleivän päällä. 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti