lauantai 31. toukokuuta 2014

Retki eläinpuistoon

Kävimme tänään retkellä Ähtärin eläinpuistossa ja viereisessä kylpylässä. Valmistujaisviikonlauantai on  täydellinen massakohteisiin tehtäville käynneille, sillä iso osa kohderyhmästä seisoo syömässä kakkua sukulaisten ja tuttavien luona. Huvipuistot, kylpylät, eläintarhat, varmaan myös kaupat ovat tyhjänä kansan juhliessa nuoria toivojaan. Niinpä käytimme tilaisuuden hyväksemme ja menimme Ähtäriin. Ja kuten toivoimme, ihmisiä ei ollut tungokseksi asti, aurinko paistoi enemmän kuin satoi ja ilma oli mukavan raikas.

Kävimme puistossa edellisen kerran kaksi vuotta sitten. Silloin meillä ei ollut mukana omia eväitä, mutta huomasimme että siellä on mainiot eväspaikat omien eväiden syömistä varten. Viisastuneina pakkasimme omat eväät mukaan ja vietimme pitkähköksi venyneen ruokapaussin hirvien luona grillipaikalla. Mukana oli karjalanpiirakoita (jäivät reppuun), eväsleivät, viinirypäleitä, mansikoita, vesimelonia, makkaraa, leipäjuustoa ja mehua.

Eläinpuiston eväsleivät

Ruispaloja
Broilerin grillimaustettua filettä siivuttuna
paprikaa
juustoa
margariinia tai majoneesia


Olen tehnyt muutamana jouluna valkosuklaa-turkinpippurijoulumakseisia itselle ja viemisiksi. Ne ovat olleet tosi hyviä, joten päätin kokeilla samoja makuja kekseissä. Ja tuli kuulkaa hyvää! Kekseistä tuli juuri sopivan sitkeitä ja salmiakki ja valkosuklaa toimivat hienosti yhdessä.

Turkinpippuri-valkosuklaakeksit

120 g voita
1 dl fariinisokeria
½ dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
150 g valkosuklaata
1 dl turkinpippurirouhetta

Vatkaa voi ja sokerit. Vatkaa joukkoon muna.  Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita varoen taikinaan. Rouhi valkosuklaa. Kääntele se ja turkinpippurirouhe taikinaan. Nosta nokareiksi pellille. Taikina leviää uunissa, joten jätä tilaa keksien ympärille. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.


Puolitoistavuotias syö ensin juustot, sitten kanat, sitten pari paprikaa ja haukkaa pari kertaa leivästä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti